tiistai 26. tammikuuta 2021

301009- Île Sainte Marguerite – kolme kertomusta saariseikkailusta Halloweenin aattona

Tänään päätettiin viettää yöpukupäivää. Se onkin sitten poikinut mm. tänne blogiin useampia juttuja eli päivää on vietetty lukemalla, kirjoittelemalla, jutustelemalla, telkkua katsomalla ja tietokoneiden ääressä. Ajattelin, että olisi hauskaa jos jokainen meistä kirjoittaisi oman versionsa ja näkemyksensä eilisestä retkestä.
Mutta ensin vähän faktatietoa. "Sainte-Marguerite -saarella voi tehdä 9 kilometrin kävelylenkin saaren ympäri. Saarella on parikymmentä rakennusta, joista suurin osa on kalastajien asuntoja. Merkittävin on linna, Fort Royal, joka on rakennettu 1600-luvulla ja jonka pohjakerroksessa on merimuseo. Linnakkeen läheltä on löydetty kaivauksissa talojen jäänteitä, mosaiikkeja, keramiikkaa ja seinämaalauksia noin 200-luvulta eKr. Linnassa on tiettävästi vuosina 1687-1698 ollut vankina kirjailija Alexandre Dumas’n kuuluisaksi tekemä Rautanaamiona tunnettu mies, jonka tarina kertoo olleen julman kuningas Ludvig XIV:n salassa syntynyt ja elänyt kaksoisveli. Kerrotaan, että intialainen miljardööri, Vijay Mallya, osti taannoin ainutlaatuisen ”Le Grand Jardin” -nimisen luksuskiinteistön saarelta noin 40 miljoonalla eurolla" (lähde.http://www.habisol.com/ajankohtaista/Cannes.html).
Ja nyt olkaa hyvä - kolme kertomusta retkestä Ile St Margueritelle:
Yksi Perjantaina menimme äidin, Hänen kaverin ja minun veljeni kanssa Saint Margueritelle. Se oli iso saari missä oli paljon rantoja. Sielä oli myös paljon bambuja ja puskia. Hypimme veljeni kanssa pikku kivillä merenpäällä. Kiipeilimme myös ilman valjaita vuorissa veden yläpuolella. Menimme meren yllä semmoisiin paikkoihin mihin ei normaalisti olisi päässyt. Siellä vuorilla nukkui yksi pummi kivien välissä. Hän oli ollut vissiinkin kalastamassa. Siellä oli tosi paljon ampiaisia minun ja äidin kimpussa. Sitten siellä oli myös kissa joka oli todella kiltti. Se totteli sanaa ”no” ja tänne”. Sitten siellä oli myös tosi isoja lokkeja ja muita ihmeellisiä lintuja. Ja siellä oli ollut 1999 vuonna myrsky. Etsimme aika kauan ruokailu paikkaa mutta ei löytynyt. Sitten kun me lähdimme, menimme pizzalle ravintolaan. Ja sen jälkeen me menimme kotiin. Kaksi Torstaina 30.10.2009 menimme äitini, veljeni ja äidin kaverin kanssa retkelle saint margueriteen. Ensin me menimme äidin ja Joken kanssa kävellen äidin ystävän luokse, jonka nimi on Isabelle. Sitten menimme Isabellen kyydissä hänen autollaan Cannesiin. Cannesissa kävimme turisti toimistossa kysymässä että mihin kannattais mennä ja sieltä lähdimme kävellen laivaa kohti. Ensin me kuitenkin odotimme äidin toista ystävää jonka nimi oli Riikka, kun Riikka oli tullut meidän luokse me menimme laivaan. Kun me olimme päässeet laivasta sinne saarelle lähdimme kävelemään sitä ympäri, siellä me näimme paljon erilaisia lintuja. Me menimme syömään leipiä jotka olimme ostaneet tulo matkalla Saint Margueriteen, söimme ne yhdellä rannalla joita siellä oli monia. Kun äiti ja Jokke oli syömässä niiden leipiä ampiaiset tulivat pörräämään heidän ympärille ja ne oli ihan hädissään. Sitten Jokke näki kissan ja halusi antaa sille palan sen kanaleivästä. Jokke sano et se kissa oli viisas, kun sille mauku se tuli luokse ja kun sille sano ’no’ ni se lähti pois. Ensin minä menin kiipeilemään niitä kallioita siellä rannoilla, mutta sitten jokke tuli mukaan. Me mentiin Joken kanssa kallioita pitkin eri rannoille kun äiti ja Riikka taas kiersi ylhäältä. Sitten löysimme yhden hyvän rannan äidin mielestä ja minä ja Jokke mentiin uimaan, meri vesi oli siellä 20+ asteista ja todella suolasta ja siellä pohjassa oli kiviä joiden päällä oli jotai limaa. Kun lähdimme kävelemään eteenpäin rantojen yläpuolella näimme monia eri rantoja, sitten näimme yhden tosi hyvän rannan, mutta mä en jaksanu mennä enää ku oli nii kova nälkä. Lähdimme ettimään ravintolaa josta sais jotain ruokaa, koska oli niin kova nälkä. Kun menimme yhden ravintolan luokse se olikin kiinni ja siellä oli vaan pari kissaa. Sitten me lähettiin poispäin koska me nähtiin että laiva tuli ja se lähtis 20min päästä, kun me oltiin menossa laivalle päin me nähtiin jätski kioski ja me ostettiin jätskiä. Kun me oltiin päästy laivaan ja laiva lähti me näimme ravintolan joka oli auki ihan sen jätskikioskin vieressä. Sitten ku oltiin takasin Cannesissa me mentii syömään pizzaa, kun me tilattiin koko pizat ni saatiinki vaan puolikas pizza. Kun me oltii syöty me lähettiin takas vuokra asuntoon bussilla Cannesista. Kolme Aamulla kello soi jo 0630. Nousin ylös sängystä, ja menin haukkaaman happea parvekkeelle. Taivas oli vielä pilvien peittämä, mutta taivaanrannasta nouseva aurinko antoi lupauksen kauniista päivästä. Pakkasin reppuihin pyyhkeet, uikkarit, hedelmiä ja juomista. Herätin pojat. Söimme pikaisen aamupalan – mehua, kahvia ja croissantteja. Lähdimme liikkeelle noin 7.40. Ensin kävelimme noin puolen tunnin matkan entiseen asuinpaikkaani, josta saimme kyydin Cannesiin. Meri ja kirkas sininen taivas, kahvilat availemassa oviaan ja ihmiset aamukahvilla, lenkkeilijät rantabulevardilla ovat mukava näky työmatkan varrella. Saavuimme Cannesiin hyvissä ajoin. Ensimmäiseksi menimme leipäkauppaan ostamaan matkaevääksi täytetyt patongit; kolme kanaa ja yksi makkara. Seuraavaksi pistäydyimme matkailutoimistossa. Se sijaitsee Cannesin festivaalipalatsin alakerrassa, joten sekin nähtävyys tuli nähtyä ja pakolliset kuvat festivaalipalatsin rappusilla tehtyä. Sitten odottelimme hetken Riikkaa, joka saapui Cannesiin Nizzasta junalla. Lautta St Margueriten saarelle lähti klo 10. Matka kestää 15 minuuttia. Lähdimme seuraamaan rantaviivaa pitkin kulkevaa polkua. Näimme kivisiä rantoja, kaunista luontoa sekä paljon lintuja. Tämä on lintujen paratiisi. Arvailuni siitä, että noin puolen tunnin kuluttua alkaisi olla tosi lämmin, osoittautui oikeaksi. Nyt oli jo riisuttava pitkähihaiset pois. Leiriydyimme rantakivikkoon, koska alkoi olla jo nälkä. Paikka ei ollut paras mahdollinen. Ympärillä pyöri sitkeästi kaksi ampiaista, jotka halusivat osansa kanaleivästäni. Viereisellä kallionkielekkeellä naapurit näkivät kivenkolossa ilmeisesti mustekalan. He yrittivät nostaa sitä ylös kepin avulla, mutta se pääsi karkuun. Jatkoimme matkaa vain todetaksemme, että rantapaikat paranivat, ja pian pojat jo uskaltautuivat uimaan. Eikä mikään ihme. Juttelin erään vanhemman pariskunnan kanssa, jotka kertoivat veden olevan täällä vielä noin +21 astetta. Itse en uskaltautunut vielä flunssan jälkeen uimaan. Mieli olisi kyllä kovasti veteen tehnyt. Kävelimme tällä kertaa ns. puolen saaren lenkin noin 4,5 km. Suurin osa päivästä menikin rantakivillä pomppiessa ja makaillessa. Alkoi olla taas nälkä. Laivalaiturin luona olevalta kioskilta ostimme pojille jäätelöt. Saarella olisi ollut myös yksi ravintola auki, minkä huomasin vasta kun istuimme jo lautassa matkalla Cannesiin. Ravintolan terassille paistoi aurinko, mikä olisi kyllä houkutellut sinne istumaan. Saavuttuamme Cannesiin menimme sisälle ensimmäisen vastaantulevan pizzerian ovesta ja söimme ilmeisesti koko reissun kalleimmat pizzat. Puolikkaan pitsan kokoinen lätyskä maksoi 13 euroa. Sitten bussi numero 200lla kotiin vielä. Ja lopuksi menimme kävellen kotiin. Sain päähäni yrittää yhtä uutta reittiä, joka olikin vähän pidempi kuin entinen normaali kävelyreittimme. Oltiin sitten vähän yli kuudelta takaisin kotona. Kyllä väsytti ja meri-ilman jälkeen nukuttikin hyvin.

torstai 14. tammikuuta 2010

Kuvagalleria viimeisistä päivistä

Viimeisen aamun yllätys....lumi pihassamme.

























Jouluvaloja.














Hiihtoa ranskalaisittain.
















Ps. Kadonnut matkalaukkumme löytyi sitten Suomen Löytötavatoimistosta noin kahdven viikon kulutttua siitä, kun saavuimme itse kotiin. Saimme kaikkio tavarat takaisin.

Tentit ovat menneet ihan kivasti läpi. Nyt on ollut mukava aloittaa "uusi" elämä Suomessa.

t.Leila


torstai 24. joulukuuta 2009

241209 Hyvää Joulua

Luulen, että tämän blogin on nyt aika sulkeutua.

Mikäli saan ensi viikolla matkalaukkuni takaisin, laitan tänne vielä viimeiset kuvat. Nyt ei ole mitään tehtävissä. On vain kärsivällisesti odotettava 6 arkivuorokautta, että VR ehtii palauttaa laukkuni Suomen Löytötavarapalveluun..mikäli se laukku nyt on sieltä junasta löytynyt..eikä joutunut suden suihin. Onneksi Ranska on opettanut odottamista.

Kiitos kun olet jaksanut lukea kirjoituksiani.

Rauhaisaa Joulua!

Leila

lauantai 19. joulukuuta 2009

191209 Journey - Kotimatka

Tässäpä tarinaa kotimatkasta ihan tuoreeltaan...

Me emme menneet lentokentälle bussilla numero 200. Se oli lasten kanssa jo sovittu. Lähteminen tulisi tehdä mahdollisemman helpoksi.

Itse en nukkunut juuri silmällistäkään yöllä. Kotiinpaluu…niin ihanaa kun se onkin, herättää myös suurta levottomuutta. Minulla ei oikeasti ole suunnitelmia. Niin paitsi että aion valmistua. Paperit ovat jo vetämässä.

Heräsin vähän jälkeen kuuden. Ensin söimme aamupalaa, tiskikone päälle, viimeiset roskat roskikseen ja sängyt kuntoon. Aurinko alkoi paistaa siniseltä taivaalta, ja minä tajusin sen ihan yhtäkkiä…meidän pihalla oli LUNTA! Rivieralle on tosiaan tulossa talvi.

Raahasimme kolme isoa matkalaukkua, yhden pienen laukun ja kolme reppua sekä eväskassin ulos…ja sieltä taksi jo saapuikin ..melkein kymmenen minuuttia AJOISSA!. Mitä ihmettä…olin varautunut vähintään puolen tunnin odotteluun.

Kuljettaja ehdotti, että ajaisimme rantatietä. Moottoritie oli kuulemma tukossa Mentoniin (ja Niceen) päin mentäessä. Nizzassa oli tullut lunta noin 5 senttiä rannalle...ihmiset olivat illalla olleet aivan innoissaan.

Rantatie oli hyvä vaihtoehto. Ja niin kaunista. Tyyni sininen meri, valkoiset lumiset vuoret taustalla. Ja mikä kuljettaja. Sain kunnon tietopaketin Rivieran alueen historiasta, merkittävineen henkilöineen (Massena, Grimaldi, Napoleon etc.) sekä maantieteellisen esittely näkemistämme vuorista. Aivan upea päätös täällä olo ajalle..ja mikä ranskankielen oppitunti.

Lentokentällä. Ruumaan menevien matkatavaroiden kokonaispaino (30+17,5+14,5=62kg)…pelkään pahoin, että meidän kevyet käsimatkatavaramme painoivat myös jokusen kilon…...Hyvin oli kuiteskin pakattu.,

Kone oli myöhässä tunnin. Odotusta…mutta hyvässä seurassa kiitos Johannan, Juha ja Karin tyttöineen. Uusi huoli – ehditäänkö junaan? Onneksi pikkuveli oli luvannut tulla vastaan ja siirtää meidät Tikkurilan asemalle. Lento meni nopeasti ja sujuvasti..edelleen hyvässä seurassa pelaillen laivanupotusta + Karin mukaansa ottamia ”ongelmaratkaisuhärveleitä”.

Helsinki – kylmyys tuntuu luissa ja ytimissä. Pikkuveli lahjoitti meille kaikille pipot. Mulla on muuten ihan varmasti maailman paras pikkuveli. Niin paljon olen häneltä tänäkin syksynä apua saanut…ja hän on minua kannustanut aina kun minusta joku asia on tuntua mahdottomalta. Siis Tikkurilan asemalle. Olimmekin loppujen lopuksi sen verran ajoissa että odottelimme junaan 20 minuuttia…ulkoa…alkoi jo vähän tulla kylmä.

Juna. Lahden ja Kouvolan välillä veturia piti korjata 20 minuutin ajan. Soitin äidille..arvasinkin…äiti oli mennyt meille laittamaan ruokaa. Minulla on varmasti maailman paras äitikin.
Loppujen lopuksi juna oli myöhässä 50 minuuttiia. Hävisimme kaikkine matkalaukkuinemme ja -kasseinemme Lappeerannan rautatieaseman jo niin kuuluisaksi tulleen "kuka ehtii juosta ensin taksiin kisan. Eräs ystävällinen herrasmies katsoi myös palelevansa enemmän kuin me ja vei meiltä taksin lähes nenän edestä...Joudun soittamaan itse vielä taksikeskukseen joski ystävällisesti laittaisivat vielä yhden taksin meille...ja siinä sitten taas ainakin 20 minuuttia värjöteltiin taksia odotellen.
Kotona odotti ikävä yllätys..huomasin ,että yksi laukuistamme oli kadonnut...jäänyt junaan..tai joku oli sen ehkä jossain välissä napannut...Väsyneenä ja liian monen laukun kanssa kaikkea ei vaan huomio enää pysynyt kasassa. Vaikka tietenkin 'matkatavaroistaan pitäisi pitää huolta' kuten ystävällinen ja empaattinen "asiakaspalvelija" VR:ltä minulle huomautti. Tottakai. Paljon ei nyt ole ollut näin viikonloppuna asialle tehtävissä. Samassa junassa ollut tuttavan tuttava kävi tarkastamassa vaunun, jossa matkustimme noin tunti sen jälkeen kun sieltä olimme poistuneet. Laukusta ole ollut mitään jälkeä..eikä kukaan ollut sitä edes nähnyt...vaikka meidät kuitenkin muistettiin. Se siitä. Jonkun ei tarvitse ostella joululahjoja...Kuinka ollakaan se laukku piti sisällään perheenjäsenillemme ja poikien opettajille ostettuja joululahjoja ja muutamia tuliaisia. Siellä oli joitakin kivoja itsellemme tekemiä hankintoja...sekä ruokatarvikkeita, joita aioin tarjota ystävilleni ranska aikaa muistellessa ...ja paljon paljon muuta ...itselle tärkeää....ja tietysti kaiken huipuksi meidän passit.
Mutta se on sitten siinä. Reissu on heitetty. Ja jotenkin on jännä olo. Aivan kun en olisi missään ollutkaan, Läksin kesän tunnelmissa…palasin kunnon talveen…jossakin olen ollut. Sisällä on paljon kokemuksia, mutta myös suuri tyhjyys. Onneksi rakkaat ystävät Lappeenrannassa ovat ottaneet jo yhteyttä, ja tuntuvat todella odottavan minua kotiin. Ihanaa tulla kotiin.

perjantai 18. joulukuuta 2009

181209 Kotiinpaluun hetkellä

Nyt on sitten se hetki, että on lopullisen tilinpäätöksen aika. Laukut on pakattu, majapaikka siivottu, ja taksi tilattu aamuksi. Pojat odottavat kovasti kotiinpääsyä ja kavereitaan. On siis aika kysyä klassinen kysymys. Kannattiko lähteä? Paljon on tapahtunut. Tämä on ollut elämyksellistä aikaa.
Lukiessani tätä blogia, on vain todettava, että tämä todella on palvellut itseäni eräänlaisena päiväkirjana ja matkakertomuksena, josta on varmasti mukava jälkeenpäin lukea mitä täällä tuli tehtyä ja mitä milloinkin ajateltua. Toivottavasti tästä blogista on edes jotain hyötyä matkaan lähtöä suunnitteleville tai keväällä matkaan lähteville. Päällimmäiseksi on vain todettava, että lähtekää rohkeasti. Tämä kyllä kannattaa.
Mitä siis käteen jäi? Paljon uusia nähtyjä paikkoja. Uusi intohimo - vuoristokävely. Paljon uusia tuttavuuksia. Muutama todella hyvä ystävyys, joka todennäköisesti tulee jatkumaan pitkälle. Paljon kärsivällisyyttä ja ymmärrystä erilaisia byrokraattisia asioita kohtaan, mutta muutenkin. Mietin tänään kaupungilla käydessäni, että montakohan minuuttia yhteensä on tullut seisottua odottamassa busseja. Minulle, joka on tottunut hyppäämään omalta pihamaalta autoonsa, on ollut todella elämys olla täysin riippuvainen julkisesta liikenteestä...mutta senkin kanssa on tullut toimeen..Pitäisköhän myydä oma auto?
Opiskelut ovat olleet mielenkiintoinen kokemus. On oppinut uuden yliopiston tavoille, ja nähnyt miten muualla opiskellaan. Silmät ovat avautuneet monessa kohdassa. Tämä rakas aquis accreditoitu opinahjomme on välillä yllättänyt sekä negatiivisesti että positiivisesti. Asioista voidaan oppia monin tavoin. Täällä joutuu "esittämään" asioita niin useasti, että siihen kyllä tottuu. Toinen seikka, joka on ollut silmiinpistävä, ainakin 'turismin' puolella se, miten kaikki mitä tehdään on alusta asti sidottu tieteellisen kriittisen ajattelun ja analysointikyvykkyyden kehittämiseen. Ja töitä on valtava määrä. osa opiskelijoista on melko nuoria. Nuorille vaihtareille aika on myös selvästi kotoa irrottautumisen aikaa.
Itselleni tämä aika on ollut valtavaa henkisen kasvun aikaa. On ollut jonkin verran aikaa pysähtyä ja pohtia sitä mitä tähän asti on elämässään saanut aikaiseksi. Ja mitä elämältään haluaa. Sekin on muuten jännä juttu, että tällaisen ulkomailla asumisen aikana myös "vanhat" ihmissuhteet näyttäytyvät aivan uudessa valossa. Ja paljon siis tapahtuu myös sillä saralla...asioita, jotka kuuluvat vain asianomaisille henkilöille eivätkä ole siis näin julkisesti raapustettavaa juttua. Kaikkeen täytyy kuitenkin varautua. Vaikka olen tavallaan sama ihminen, joka tänne lähti, ovat täällä oloni aikaisen tapahtumat vaikuttaneet myös siihen, että minussa on tapahtunut muutosta...kehitystä..toivottavasti parempaan suuntaan.
Täällä ollessa minulla on myös ollut mahdollisuus "tutustua" lapsiini. Olemme olleet yhdessä enemmän kuin koskaan. Esikoinen totesikin, ettei kyllä ihan vähään aikaan halua viettää näin pitkää aikaa vain minun ja hänen veljensä kanssa kahdestaan. Pitäsikö tuosta sitten loukkaantua. Ei. Tämä aika on opettanut meille paljon toisistamme. Ja uskon sen kantavan pitkälle tulevaan.
Me siis palaamme Suomeen huomenna. Ja tämä blogi vaikenee pian. Kirjoittelen varmaankin vielä kuitenkin ainakin yhden jutun kotiinpaluu jälkeen.
Partir c´est mourir un peu! Klassinen lausahdus...mutta ah niin totta.
"Mikä sai mut miettimään, sanat päätä pengertää”. Mitä tästä käteen jää...”Suru kyllä käydä saa, kunhan ei jää asumaaan. Päästä lentoon tuulen mukana..... "(Lauri Tähkä...)
Finlande - nous rentrons!

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

151209 Joulumarkkinoilla Cannesissa

Lähdettiin poikien kanssa Cannesiin..vielä kerran. Ajattelin käyttää Salon Helsingin ja Samiran palveluita vielä ennen kotiin paluuta. Olikin mukava tuokio. Uusimmasta Anna-lehdestä sain ihailla ihania suomalaisia, talvisia (Saimaa) maisemia, ja herkullisia suomalaisia ruokia. Samira oli saanut joltain asiakkaalta suomalaisen joulu-CD, jota sitten soitteli siellä suomalaisten ja ranskalaisten asiakkaidensa iloksi.
Kamppaajakeikan lisäksi harrastimme vähän turismia. Nousimme vanhan kaupungin Suquet´n mäkeä ylös. Kävimme mäen laella kirkossa (Notre Dame d´Espérance à Cannes). Kirkkoon oli rakennettu aivan upea jouluseimi. Mäeltä oli mahtavat näkymät mm. St Lerinin saarille (joista toisella olemme siis käyneetkin retkellä), yli koko Cannesin kaupungin sekä vuorille. Nyt muuten täälläkin on lunta jo noin 800 metrissä...eli näimme lumuhuippuisia vuoria.
Lopuksi käväisimme Cannesin joulumarkkinoilla. Mikä huumaava lämpimän viinin tuoksu. Pipareita, perinteisiä ranskalaisia joululeivonnaisia ja karamelleja (paljon mantelia joka paikassa), koruja ja joulukoristeita, soittimia, mereneläviä, ja kaiken huipuksi suomalaisia porontaljoja ja muuta poroihin ja Lappiin liittyvää. Sillä kojulla oli pakko pysähtyä, ja selvisi, että kyseinen herra on pitänyt parikymmentä vuotta porotilaa Pyreneillä. Ja kaikki hänen poronsa olivat kotoisin Suomen Lapista. Oli mukava hänen kanssaan haastella...Olen muuten täällä ollessani törmännyt useamminkin Pyreneiden niemimaahan...pitäisiköhän siitä ottaa seuraava matkakohde....
Oheisissa kuvissa ensin vähän auringon säteitä, sitten kuva vielä uneliaasta Cannesin joulumarkkina-alueesta (avautui vasta kelo 1030 ja kuva on otettu jo yhdeksän aikoihin). Ja lopuksi minä itse markkinapaikalla.


































sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Salsaa, Skimbaa ja Studya - viimeinen viikonloppu Ranskassa

Viimeisenä viikonloppuna Ranskassa toteutin muutamia jo pitkään TO DO-listalla olevia asioita.
Lueskelin tuossa muiden vaihtareiden kirjoittamia tarinoita. Eräässä blogissa kirjoitettiin miten tärkeää on ollut, että vaihtariaikana tutustuu myös paikallisiin ihmisiin. Mulle se on ollut myös todella tärkeää. Se on myös mahdollistanut vahvan integroitumisen tähän kulttuuriin ja elämään Ranskassa. Eräs tärkeimmistä ihmisistä on tietenkin ollut vuokra-emäntäni Isabelle.
Perjantain siis toteutimme Isabellen ja hänen ystävänsä Timin pitkään jo suunnitteleman Salsa illan. Tai oikeastaan kyseessä oli Salsan harrastajien Salsa harkat, ja tanssi-ilta, johon minä pääsin mukaan. Sain pienen tuntuman parisalsasta, ja oli oikein hauska ilta. Paikkana oli Cannesin Palm Square niminen ravintola (eli matkustelin bussi nro 200..jälleen kerran). Salsatanssia voisin kyllä jatkaa jatkossakin.
Lauantai aamuna (hyvin levänneenä) lähdimme poikien kanssa elämysmatkalle kohti ISOLA2000:tta. Ensimmäisessä kuvassa bussipysäkillä odottamassa bussi 200 kohti Niceä saatoimme jo ihailla kaukana häämöttäviä lumisia alppeja.

ISOLAn rinteet avattiin viikko sitten lauantaina. Viime viikolla suunnittelimme sinne yhden yön reissua. Säätiedotukset eivät vaan luvanneet mitään kauhea hyvin ilmoja. Parhaimmat säät olivat todennäköisesti viime viikon torstaina ja perjantaina. Nyt luvattiin hurjia lumimyrskyjä ensi viikoksi, joten tämä lauantai näytti toistaiseksi sään suhteen parhaimmalle vaihtoehdolle. Niinpä sitten noin neljön tunnin ja kolmen bussivaihdon jälkeen saavuimme laskettelukeskukseen.

Seuraavissa kuvissa ensin kuva bussimatkan viimeiseltä etapilta, jossa kiertelimme tunnin ajan pientä ja todella kiemuraista vuoristotietä (ei suositella matkapahoinnista kärsiville henkilöille...). Yhtäkkiä aloimme nähdä aavistuksen tulevasta (ensimmäinen kuva otettuna bussin ikkunasta). Noin vähän alle 2000 m korkeudessa ei lumesta ollut muuta häivää kuin vähän huurua tienpinnassa. Mutta kun saavuimme hiihtokeskukseen edessä komeilivat lumiset vuoret. Aluksi näimme vielä hetken aurinkoakin, joka oli tosiaan paistanut kirkkaalta taivaalta koko bussimatkan. Pilvet peittivät taivaan kuitenkin melko nopeasti, ja viimeiset laskut laskimme lumisateessa, jota jo hieman ennen aivan viimeistä mäkeä tuli niin paljon, että viimeinen mäki laskettiin ihanasti pehmeässä puuterilumessa. Rinteet kyllä kaipasivat lisää lunta. Kaikkia mäkiä ei ollut vielä saatu avattua..ja yks uusi hiihtohissi oli valitettavasti jo heti alkuun mennyt rikki.

Kotiin palattiin ensimmäiset kilometrin hitaasti liukkaassa ja lumisessa talvisäässä..ja loppumatka hurjassa vesisateessa. Nizzasta otimmekin tällä kertaa junan Antibesiin, joka nopeutti matkantekoamme ainakin tunnilla. Kotiin palasi märkä ja väsynyt, mutta onnellinen laskettepoppoo. Ilta kuluikin mukavasti TV:n ääressä (katsottiin Simpsoneita, ja ranskalasita Monte Criston kreiviä), ja syötiin lasagneta...ja torkuttiin...















Tätä Lucian-päivä sunnuntaita vietämme pyjamapäivän merkeissä kotona. Minä opiskelen huomiseen tenttiin (ja kirjoittelen blogia...ja suunnittelen siivousta ja pakkaamista...KTM juhlia jne...kuten kuuluu silloin kun pitäs keskittyä johonkin niinkin tärkeään kuin tentinlukuun...). Toivotankin näiden auringosäteiden myötä (vähän heikko kuva bussin 200 ikkunasta otettuna..) kaikille hyvää valonjuhlaa.