Tässäpä tarinaa kotimatkasta ihan tuoreeltaan...
Me emme menneet lentokentälle bussilla numero 200. Se oli lasten kanssa jo sovittu. Lähteminen tulisi tehdä mahdollisemman helpoksi.
Itse en nukkunut juuri silmällistäkään yöllä. Kotiinpaluu…niin ihanaa kun se onkin, herättää myös suurta levottomuutta. Minulla ei oikeasti ole suunnitelmia. Niin paitsi että aion valmistua. Paperit ovat jo vetämässä.
Heräsin vähän jälkeen kuuden. Ensin söimme aamupalaa, tiskikone päälle, viimeiset roskat roskikseen ja sängyt kuntoon. Aurinko alkoi paistaa siniseltä taivaalta, ja minä tajusin sen ihan yhtäkkiä…meidän pihalla oli LUNTA! Rivieralle on tosiaan tulossa talvi.
Raahasimme kolme isoa matkalaukkua, yhden pienen laukun ja kolme reppua sekä eväskassin ulos…ja sieltä taksi jo saapuikin ..melkein kymmenen minuuttia AJOISSA!. Mitä ihmettä…olin varautunut vähintään puolen tunnin odotteluun.
Kuljettaja ehdotti, että ajaisimme rantatietä. Moottoritie oli kuulemma tukossa Mentoniin (ja Niceen) päin mentäessä. Nizzassa oli tullut lunta noin 5 senttiä rannalle...ihmiset olivat illalla olleet aivan innoissaan.
Rantatie oli hyvä vaihtoehto. Ja niin kaunista. Tyyni sininen meri, valkoiset lumiset vuoret taustalla. Ja mikä kuljettaja. Sain kunnon tietopaketin Rivieran alueen historiasta, merkittävineen henkilöineen (Massena, Grimaldi, Napoleon etc.) sekä maantieteellisen esittely näkemistämme vuorista. Aivan upea päätös täällä olo ajalle..ja mikä ranskankielen oppitunti.
Lentokentällä. Ruumaan menevien matkatavaroiden kokonaispaino (30+17,5+14,5=62kg)…pelkään pahoin, että meidän kevyet käsimatkatavaramme painoivat myös jokusen kilon…...Hyvin oli kuiteskin pakattu.,
Kone oli myöhässä tunnin. Odotusta…mutta hyvässä seurassa kiitos Johannan, Juha ja Karin tyttöineen. Uusi huoli – ehditäänkö junaan? Onneksi pikkuveli oli luvannut tulla vastaan ja siirtää meidät Tikkurilan asemalle. Lento meni nopeasti ja sujuvasti..edelleen hyvässä seurassa pelaillen laivanupotusta + Karin mukaansa ottamia ”ongelmaratkaisuhärveleitä”.
Helsinki – kylmyys tuntuu luissa ja ytimissä. Pikkuveli lahjoitti meille kaikille pipot. Mulla on muuten ihan varmasti maailman paras pikkuveli. Niin paljon olen häneltä tänäkin syksynä apua saanut…ja hän on minua kannustanut aina kun minusta joku asia on tuntua mahdottomalta. Siis Tikkurilan asemalle. Olimmekin loppujen lopuksi sen verran ajoissa että odottelimme junaan 20 minuuttia…ulkoa…alkoi jo vähän tulla kylmä.
Juna. Lahden ja Kouvolan välillä veturia piti korjata 20 minuutin ajan. Soitin äidille..arvasinkin…äiti oli mennyt meille laittamaan ruokaa. Minulla on varmasti maailman paras äitikin.
Loppujen lopuksi juna oli myöhässä 50 minuuttiia. Hävisimme kaikkine matkalaukkuinemme ja -kasseinemme Lappeerannan rautatieaseman jo niin kuuluisaksi tulleen "kuka ehtii juosta ensin taksiin kisan. Eräs ystävällinen herrasmies katsoi myös palelevansa enemmän kuin me ja vei meiltä taksin lähes nenän edestä...Joudun soittamaan itse vielä taksikeskukseen joski ystävällisesti laittaisivat vielä yhden taksin meille...ja siinä sitten taas ainakin 20 minuuttia värjöteltiin taksia odotellen.
Kotona odotti ikävä yllätys..huomasin ,että yksi laukuistamme oli kadonnut...jäänyt junaan..tai joku oli sen ehkä jossain välissä napannut...Väsyneenä ja liian monen laukun kanssa kaikkea ei vaan huomio enää pysynyt kasassa. Vaikka tietenkin 'matkatavaroistaan pitäisi pitää huolta' kuten ystävällinen ja empaattinen "asiakaspalvelija" VR:ltä minulle huomautti. Tottakai. Paljon ei nyt ole ollut näin viikonloppuna asialle tehtävissä. Samassa junassa ollut tuttavan tuttava kävi tarkastamassa vaunun, jossa matkustimme noin tunti sen jälkeen kun sieltä olimme poistuneet. Laukusta ole ollut mitään jälkeä..eikä kukaan ollut sitä edes nähnyt...vaikka meidät kuitenkin muistettiin. Se siitä. Jonkun ei tarvitse ostella joululahjoja...Kuinka ollakaan se laukku piti sisällään perheenjäsenillemme ja poikien opettajille ostettuja joululahjoja ja muutamia tuliaisia. Siellä oli joitakin kivoja itsellemme tekemiä hankintoja...sekä ruokatarvikkeita, joita aioin tarjota ystävilleni ranska aikaa muistellessa ...ja paljon paljon muuta ...itselle tärkeää....ja tietysti kaiken huipuksi meidän passit.
Mutta se on sitten siinä. Reissu on heitetty. Ja jotenkin on jännä olo. Aivan kun en olisi missään ollutkaan, Läksin kesän tunnelmissa…palasin kunnon talveen…jossakin olen ollut. Sisällä on paljon kokemuksia, mutta myös suuri tyhjyys. Onneksi rakkaat ystävät Lappeenrannassa ovat ottaneet jo yhteyttä, ja tuntuvat todella odottavan minua kotiin. Ihanaa tulla kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti