tiistai 8. syyskuuta 2009

Miksi vaihtoon - miksi CERAM Business School

Kaikkihan oli jo niin valmista, että olisin voinut valmistua keväällä. Gradun (tunnetaan myös nimellä "väinö") synnytystuskat päättyivät 13.5. mustiin kansiin (ja hienoon kapaloon äitiyspakkauksineen - kiitos rakkaille työkavereille). Miksi sitten en viettänyt valmistujaisjuhlia ja ryhtynyt etsimään töitä? Työni TBRCllä Innospring Janus projektissa olivat joka tapauksessa kesän jälkeen päättymässä.

Se oli alkuun vain pienoinen ajatus... poikinut osaksi muutaman rohkean digi-opiskelijan esimerkeistä siitä, että aikuisopiskelijakin voi lähteä opiskelija- vaihtoon. Mikä tilaisuus. Ja mikä mahtava mahtava elämänkokemus sekä minulle että lapsilleni, jotka aioin ottaa mukaan matkalle.

Matkakohde oli heti alusta alkaen CERAM Business School. Olin tavannut yliopiston ranskankielen ja kulttuurin kurssilla sieltä meidän yliopistoon tulleita vaihto-opiskelijoita, jotka olivat koulua kehuneet. Lisäksi kolleegani Heidi oli ollut siellä, ja kertoi paljon hyvää Ranskan ajastaan. Eivätkä vähiten valintaani vaikuttaneet muutamat työmatkat, joita olin tehnyt alueelle ollessani Amadeus Finlandin palveluksessa. Kansainvälisen Amadeuksen yksi pääkonttoreista sijaitsee yllätys yllätys Sophia Antipoliksessa. CERAMIssa voisin lukea turismibisnestä, jonka parissa olen suurimman osan työurastani viettänyt. Lisäksi CERAM on Ranskassakin hyvin arvostettu "Grande Ecole". Olin siis tyytyväinen, että sain paikan haluamastani vaihtoyliopistosta. Tänä syksynä meitä Ranskaan lähtiöitä ei itse asiassa ollut kuin kaksi.

Hakeminen kouluun sujui Nikun Kaisan avustuksella oikein helposti. Papereiden täyttöä, valokuvat ja kielikeskuksesta todistukset kielitaidon laadusta.
Lähtöorientaatiopäivän parasta antia minulle oli erityisesti keskustelu viestinnästä luentoa pitäneen henkilön kanssa. Hän rohkaisi minua lähtemään ja uskoi lapsienkin sopeutuvan hyvin. Hän sanoi uskovansa, että kotiinpaluu ja sopeutuminen taas koulunkäyntiin Suomessa tulisi olemaan paljon haasteellisempaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti