lauantai 31. lokakuuta 2009

Ajatuksen virtaa

Tarkoitus oli kirjoittaa ihan jotain muuta (minkä teen varmaan kohta), mutta ryhdyinkin aamukahvin ja pilvien tarkkailun sijaan lukemaan LUTn blogeja. Nämä vaihtareiden kirjoittamat blogit sisältävät niin paljon elämää, ja eläviä kertomuksia paikallisista oloista ja matkailusta ympäri maailmaa, että niitä lukemalla voisi viettää vähintään viikon sängyssä ajattelemassa miten rikasta on saada mahdollisuus tutustua uusiin elinympäristöihin ja kulttuureihin.
Ajattelemassa. Niin. Minä siis istun ajattelemassa. Tähänkin tämä vaihto-oppilasaika on antanut mahdollisuuden. Miksi? Eikö kotona ollut siihen mahdollisuutta? Tavallaan olen nyt poissa joistakin velvoitteista, ärsykkeitä ja rutiineista, jotka estivät tai joita käytin tekosyynä siihen ettei minun tarvinnut ajatella. Riitti kun vain suoritti. Elämä on ollut tosi kiireistä. Kuinkahan paljon turhaa on tullut tehtyä? Kunka paljon elämänsä laatua voisi tosiaan nostaa varaamalla aikaa ajatteluun...edes kerran viikossa. Tunnustan luin myös Juhis Saksan blogia ja sieltä kautta ajauduin myös Talouselämän Pekka Seppäsen kirjoituksiin.
Ajatukset pyörivät kehää päässä. Minua alkaa kotiinpaluu pelottaa. Olisi ehdottoman tärkeää löytää töitä. Miten ja missä voisin parhaiten hyödyntää kaikkea oppimaani ja kokemaani. Missä minä voin jatkossa tyydyttää sosiaalisia tarpeitani? Tää ajatteleminen on hyvää ja hyödyllistä..mutta hei tähän menee aikaa ; D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti