maanantai 26. lokakuuta 2009

Syysloma 26.10-1.11

Nyt alkoi sitten syyloma koulusta. Osa vaihtareista meni käymään kotona, osa matkustelee kuka missäkin. Korealainen Alice meni vanhempiensa kanssa Sveitsiin, kolumbialainen Nicolas muutaman vaihtarikaverin kanssa Amsterdamiin ja espanjalainen Laia poikaystävänsä kanssa Pariisiin. Me vietämme poikien kanssa tämän lomaviikon ihan täällä kotona Antibesissa. Suunnitelmissa olisi kyllä tehdä joitain pieniä reissuja tässä lähiympäristössä. Olen jo pitkään ajatellut lähteä käymääm Cannesissa ja sen edustalla olevilla saarilla. Esimerkiksi Ile Saint-Margueritellä on noin 9 km mittainen kävelyreitti ympäri saaren, joka voisi olla mukava kävellä. http://en.wikipedia.org/wiki/%C3%8Ele_Sainte-Marguerite. Sääkin onneksi on taas aurinkoinen ja mukava.

Muita suunnitelmia ei tälle lomalle vielä ole. Itse olen valitettavasti ollut nyt muutaman päivän kipeänä oikein kunnolla. Pojilla onkin ollut vähän tylsää kun eivät ole vielä omatoimisesti täällä tottuneet liikkumaan...eivätkä valitettavasti taida edes olla niin kauhean omatoimisia....

Loman aikana ei kukaan meistä voi myöskään unohtaa koulutöitä. Pojilla on omat hommansa. Minun pitäisi tehdä yhteenveto kaikista Visitors Behavior kurssin opiskelijoiden tekemistä käsitekartoista, jotka koskettivat kuluttajakäyttäytymistä valitustilanteista, lukea ko. kurssin yksi kurssikirja, jonka sain proffalta lainaksi kahdeksi viikoksi. Lisäksi minun pitääisi löytää jostain joku tapahtuma- tai konferenssijärjestäjä, joka innostuisi ja sitoutuisi auttamaan meitä parityössä, jossa analysoimme siis jonkun tapahtuman järjestämiseen liittyviä asioita (The M.I.CE industry kurssi). Mikä loma!

1 kommentti:

  1. No huh huh,

    Oletpa keksinyt itsellesi hommia loman ajaksi... Koita nyt lomaillakin, että jaksat painaa taas täysillä lopun lukukautta.

    Lähetä pojillesi terveisiä, kulttuurishokin jälkeen omatoimisuuskin varmasti lisääntyy ja loppuajan saatkin sitten vain huudella perään;)

    Tsemppiä ja hyvää mieltä! t.Lissu

    VastaaPoista